Alussa on vain melko harmiton pila, mutta lopussa katastrofi, kun riittävän moni matkan varrella sortuu tahollaan valehtelemaan, eikä enää muista, mitä on kenellekin valehdellut.

Kyseessä on Pentti Järvisen ja Olli Tolan vuonna 2002 kirjoittama näytelmä Paljon onnea vaan, jossa kukin valehtelija yrittää selvitä kiperistä tilanteista valehtelemalla lisää.

Tarina kulkee Haminan teatterin lavalla hurjaa vauhtia, mutta sujuvasti kohti tuhoa. Lavasteiden monista ovista käydään tiuhaan tahtiin sisään ja ulos, kodinhoitohuoneeseen, kylpyhuoneeseen ja varastoon, kuka mihinkin piileksimään. 

Mari Lammin ohjauksessa käsikirjoituksen sekasotkusta kehkeytyy kuitenkin hauskaa ja viihdyttävää farssia, jossa jokainen kahdeksasta näyttelijästä hallitsee roolinsa ja heittäytyy siihen täysillä. Hämmästyttävintä on se, että osalla näyttelijöistä on vain hyvin vähän näyttämökokemusta. Näytteleminen on pakotonta, rentoa ja luontevaa.

Paljon onnea vaan -näytelmä kertoo 30 vuotta täyttävästä Kari-Pekasta, joka haluaa viettää syntymäpäiväänsä ensin elokuvissa ja illalla katsellen jääkiekkoa, kun Suomi ja Ruotsi pelaavat maailmanmestaruudesta. Eletään vuotta 1995. Mutta Kari-Pekan aikeet tuhoaa lähipiiri, joka on suunnitellut miehelle aivan toisenlaista merkkipäivää strippareineen.

Väärinkäsityksistä syntyy mainioita tilanteita. Erityisen herkullinen on päähenkilön mukamas muistisairaan anopin (Maarit Muuri) ja parhaan ystävän Rassin (Roni Yildirim) ensikohtaaminen. Tosielämässä näyttelijät ovat äiti ja poika. 

Loistovalinta kunnollisen, hyväuskoisen ja kukille allergisen Kari-Pekan rooliin on puolestaan Tuomas Guseff, joka käy läpi laajan tunneskaalan turhautumisesta silkkaan raivoon. Amanda Takala vakuuttaa estottomana savolaisstrippari-Tanjana ja Haminan teatterin konkari Hannu Nieminen päähenkilön esimiehenä.

Väliajan jälkeen huikeimpaan suoritukseen yltää Vilho Arminen Tanjan mustasukkaisena poikaystävänä, jonka hurjan ulkokuoren alta paljastuu herkkä nuorukainen.

Voi vilpittömästi sanoa, että Haminan teatteri on nyt hyvässä iskussa. On vaikea uskoa, että kyse on harrastajateatterista, kun lopputulos on yhtä hyvä kuin vaikkapa Tampereen teatterin tulkinnassa Näytelmästä, joka menee pieleen.

Haminassa mukaan on tullut osin uutta ja innostunutta väkeä, ja Mari Lammi on saanut koko joukon loistamaan. Ja se sanomakin näytelmästä löytyy: valheesta jää kiinni ja rehellisyys kannattaa aina. Kari-Pekan syntymäpäiväkin päättyy asioiden selvittämiseen ja päivänsankari ehtii surkean päivänsä päätteeksi kuulla edes yhden hyvän uutisen: Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden. 

Näytelmää esitetään vielä 14 kertaa, joista viimeinen on 12.12. Näytelmän monimutkaisten suhdekuvioiden takia näytelmän ikäsuositus on K16.